Talvi!
Talvi on loskaa ja märkää ja pimeyttä ja palelevia varpaita ja liian kovia pakkasia ja lumitöitä ja isoja sähkölaskuja ja pelkkää ulkovaatteiden pukemista ja riisumista ja kuivatusta ja aina uusia villasukkakerroksia ja lumitöitä ja polttopuiden raahaamista ja rasvaa huutavia ihoja ja pitkäkestoisia flunssia ja autojen hyytymistä ja sisällä nukuttamista, kun ulkona on liian kylmä ja lumitöitä ja räntäsadetta ja autonputsausta ja lätäköitä lattioilla ja ulkovaatteiden putsausta ja kenkien kopistelua ja selkälämmittimen veivausta ja lumen alle jääneitä pulkkia ja lumitöitä.
Talvi on puhdasta lunta ja lumienkeleitä ja hiihtolenkkejä ja perheen yhteisiä retkiä ja maistuvia eväitä ja lumihiutaleita katulampun valossa ja tunnelmallista takkatulta ja auringonpaistetta ja järviluistelua ja kynttilöitä ja pulkkamäkiä ja lumilautailua ja lätkäpelejä ja punaposkisia söpöliinejä ja lämpimiä vilttejä ja villasukkia ja kauniita lumipuita ja sinisiä hetkiä ja jäätyneitä hiussuortuvia ja lumiluolia ja vauhdikkaita lumisotia ja hyppyreitä ja vahinkovoltteja: "eiku päkkärin tein" ja kuumaa kaakaota ja laskiaispullia ja aurausauton ihmettelyä ja haaveilua lämpimästä kesästä.
Kumman valitset?
-Evlina
Pappilassa on vielä joitakin huoneita, jotka eivät ole vilahdelleet blogin kuvissa. Lasten leikkihuone on yksi sellainen. Totta puhuen en ole juuri näpsinyt kuvia koko huoneesta, eikä vähiten syynä kyseisen tilan alituinen sotku ja sekamelska. Toinen ja lähes yhtä merkittävä tekijä on se, etten ole ollut oikein sinut huoneen sisustuksen kanssa. Päävärejä on ollut enemmän, kuin vesiväripaletissa nappeja ja kalusteet vain kannettu sisään ilman suurempia pohdintoja. Siksipä jokasyksyisessä sisustuspuuskassa (vai pitäisikö puhua sisutusmaniasta, puuska kun lähentelee hulluuden rajoja), vetelin värit uusiksi ja karsin ylimääräisen pois näkyvistä.
Väreissä ei ollut eikä ole vikaa sinänsä. Rakastan värejä. Kartan yksiväristä tai liian mustavalkoista. Värikkäät huoneet ja kodit saavat minut hyväntuulisen hymyileväksi. Kalusteissakaan ei ollut mitään vikaa. Äidiltä saadut täyspuiset pöytä ja tuolit olivat kivat, äidiltä ja isältä saatu vanerinen pikkukeinu ihan huippu, Brion keittiökin kelpasi. Leikkihuone sai kehujakin. Silti jokin mätti ja oikeastaan olin tiennyt sen jo alusta asti. Harmonia uupui. Huone osoitteli minua syyttävällä sormella aina siivouspäivänä. Vaikka lelut pönöttivät oikeilla paikoillaan ja matto oli vastatampattu, nurkat kuiskivat, etten ollut uhrannut huoneelle tarpeeksi ajatuksia.
Syksyinen sisustusmania sai tällä kertaa alkunsa siitä, kun aloin jo kesällä hioa tuoleista vanhoja, kellastuneita lakkoja pois. Projekti venyi, kun ihana helleaalto pisti hiomapaperit kesälomille ja minut lasten kanssa uimarannalle. Kun kelit taas viilenivät ja pappilan piha kelpasi leikkitantereeksi, sisutushulluus pääsi uudestaan vauhtiin. Asiaa auttoi, kun heitin siivouspäivän päätteeksi vanhan maton roskiin. Sitten alkoikin maalisuti viuhua.
Tuolit saivat pintaansa uutta maalia ja öljyvahaa, Brion keittiö spraymaalia. Verhot piti vaihtaa. Heräteostoksena kaappiin päätynyt liitutaulutarra kaivettiin komeron kätköistä ja sitä liimailtiin sinne tänne. Keinukin maalattiin mintuksi. Leluja heitettiin näkyviltä komeroihin, jotka syövät sisuksiinsa käsittämättömät määrät roinaa. Juliste vaihdettiin uuteen, nuoremman pojan kummitädin kanssa valittuun yksilöön. Olkkari joutui luovuttamaan yhden matoistansa leikkihuoneen käyttöön. Pöydänkansikin maalattiin itsetehdyllä liitutaulumaalilla mustaksi.
Ainiin ja tulihan lamppukin vaihdettua, tosin vähän vahingossa. Olin irroittamassa vanhaa, hienoa lamppua sprayausta varten, niin katkaisinpa siinä epähuomiossa johdon. Onneksi pappilan kätköt pelastivat sisutushulluuden kourissa kärvistelevän emännän ja komerosta löytyi eräs kirpparilöytö, lamppu, joka toi lapsuuden hammaslääkärileikit mieleen. Lamppua saa vedettyä alemmas ja nostettua taas ylemmäs. Lapsetkin innostuivat niin, että saapi nähdä, onko lamppu vielä jonkun niskassa, kun tarpeeksi nykäisee.
Harmonia saavutettiin. Sitä rikkoo taas alituinen sotku ja sekamelska, mutta pitäähän lasten saada leikkiä. Oli ilo huomata, kuinka lapset ovat leikkineet uudistuneessa huoneessa aiempaa innokkaammin. Siivouspäivänä nurkat eivät kuiski, vaan pysyvät tyytyväisen hiljaa.
Harmonista syyskuuta!
-Evlina
P.s. Köyhdyin vain yhden spraymaalipullon verran!
Lupasin taannoin julkaista pari otosta vuokrakämpästä. Turhan monta päivää on ehtinyt kääntyä yöksi ja blogi ammottaa tyhjyyttään luvattujen kuvien osalta. No, täältä pesee!
Kuvia näpsiessäni totesin, että tilan kuvaaminen on todella haastavaa. Peruskameralla otettu kuva ei tahdo vastata todellisuutta. Itseäni häiritsee erityisesti se, että tekstin yläpuolella napottavat kuvat antavat asunnosta ahtaan vaikutelman. Todellisuudessa asunto on avara ja väljä, vaikkakin kaksi kolmesta makkarista on pieniä.
Kertauksen vuoksi sanottakoon, että viime syksynä ahkerasti pappilaakin rempannut puoliso heitti taas haalarit niskaan ja alkoi ryskää n. 95:n neliön kokoista, kolmen makkarin asuntoa rakennuksen toiseen päätyyn. Tilassa toimi ennen musiikkiopisto ja vaati lukuisia muutostöitä, että asunto voitiin laittaa vuokralle. Musiikkiopiston aikaan asunnossa ei ollut keittiötä, ei kylpyhuonetta, eikä saunaa. Putkia vedettiin, samoin sähköjä, ilmastointi rakennettiin ja lattialämmitys, seinää kaadettiin ja toisaalle rakennettiin, oviaukkoja tehtiin ja toisia ummistettiin, seinät tasoitettiin ja maalattiin, katot paneloitiin, lattiaan laitettiin laminaattia ja laattaa, listaa lyötiin seinään, kylppäri ja sauna rakennettiin, keittiö pystytettiin, kaappia kasattiin ja kodinkoneet asennettiin. Miljoonat ja taas miljoonat pikkuasiat viimeisteltiin loppuun ja viimein viime huhtikuussa loppusiivouksen jälkien vasta kuivuttua avaimet luovutettiin vuokralaisille.
En voi muuta kuin olla ylpeä miekkosestani, joka sai työn suoritettua kunnialla alusta loppuun, sovittua ammattilaisten osuuksista, taisteltua kunnan kanssa luvat kuntoon jne. Eikä talkooapuakaan sovi vähätellä. Ilman apulaisia urakka olisi venähtänyt varmasti pidemmäksi.
Olemme kesän ajan saaneet nauttia mukavista seinänaapureista ja hyvistä vuokralaisista. Toivotaan, että sama onni vuokralaisten suhteen jatkuu, sillä elokuun loppuun mennessä taas yksi osa pappilaa tyhjenee. Tulevan syksyn ja talven aikana olisi tarkoitus rykäistä n. 60:n neliön kämppä asuinkuntoon. Toivottakaa meille onnea ja kärsivällisyyttä!
-Evlina
